Bruttoperintä palkasta
Jos tulo peritään tulonsaajalta takaisin bruttona, ei suorituksen maksaja vähennä takaisinperittävästä suorituksesta toimitettuja ennakonpidätyksiä.
Kun tulonsaaja on maksanut liikasuorituksen takaisin (joko maksanut tai vähennetty nettopalkasta) ja suorituksen maksaja on ilmoittanut takaisinmaksun tulorekisteriin, huomioi Verohallinto takaisinperinnän tulonsaajan verotuksessa, jos ko. henkilön kyseisen vuoden verotus ei ole vielä valmistunut. Jos takaisinperintä tapahtuu verotuksen valmistumisen jälkeen, tulonsaajan tulee tehdä oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle (josta maksajan on hyvä informoida tulonsaajaa).
Bruttoperinnän vaihtoehdot
Liikasuoritus peritään tulonsaajan nettopalkasta.
Koko liikasuorituksen määrä peritään veronmaksajan työntekijämaksujen jälkeen sellaisenaan tulonsaajan nettopalkasta.
Tulonsaajalle lähetetään lasku.
Ennakkopalkkamenettely
Liikasuoritus kuitataan myöhemmästä tulonsaajalle maksettavasta suorituksesta esimerkiksi alentamalla bruttopalkan määrää.
Esimerkki bruttoperinnästä
Työntekijälle on maksettu 2500 euroa, 2000 euron sijaan, 500 euroa on ilmoitettu Perusteettomana etuna. Perusteeton etu perintään takaisin bruttona nettopalkasta.
1. Takaisinperintä - liikasuorituksen vähentäminen palkkalaskelmalta
Huom: mikäli suorituksen saaja palauttaa saamansa liikasuorituksen, sitä ei ole tarpeellista enää erikseen käsitellä palkkalaskelmalla maksettavan nettosumman vähennyksenä. Tällöin palautunut maksu kirjataan laskulta tai tiliotteelta.
Perustetaan oma Palkkalaji Takaisinperinnälle (jos se puuttuu) Palkkalajityypillä MU - Muu vähennys/maksu.
Tässä esimerkissä on Perustettu Palkkalaji 194 Takaisinperintä Brutto.
Palkkalajitietoa ei siirretä tulorekisteri-ilmoitukselle, koska summa on syötettävä palkkalaskelmariville negatiivisena eikä sitä voi ilmoittaa tulorekisteriin negatiivisena.

Tiliöinti on yhtenäinen Perusteeton etu Palkkalajin tiliöinnin kanssa: 1751 Saamiset työntekijöiltä.
Palkkalaji lisätään Palkkalaskelman Palkkariveille, jolloin takaisinperintärivi pienentää Maksetaan summaa:

Tiliöinti vastaa tehtyä Perusteeton etu tiliöintiä:

2. Takaisinperintä - tulorekisteri-ilmoittaminen
Jos takaisinperintätieto halutaan viedä palkkalaskelmalta tulorekisteri-ilmoitukselle, sille tulee tehdä oma Palkkalaji.
Ilmoitettavien takaisinperintätietojen tulee vastata ilmoitettuja Perusteeton etu Tulorekisteritietoja,
tämä tarkoittaa, että jokaiselle Perusteeton etu Tulolajille, jolle on oma Palkkalaji, täytyy perustaa takaisinperinnän ilmoittamista varten oma Palkkalaji, jolla on vastaava Tulolajitieto.
Vaihtoehtoisesti kaikki takaisinperintään liittyvät tiedot täytetään Palkkatietoilmoitukselle manuaalisesti, jolloin erillistä Palkkalajia tätä varten ei perusteta.
Tässä esimerkissä on perustettu Palkkalaji 197 'Takaisinperintäilmoitus', jolla on Palkkalajityyppinä LA - Laskennallinen, jonka Tulorekisteriasetukset ovat:
Siirrä tulorekisteri-ilmoitukselle
Tulolaji: (201) Aikapalkka
Ohjauskoodit: Takaisinperintä
Veronalaisuus: Ansiotuloa

Tiliöintikentät jäävät tyhjäksi, koska Palkkalajilla viedään vain takaisinperintätieto Palkkatietoilmoitukselle.
Palkkalaji lisätään Palkkalaskelman Palkkariville ja syötetään Takaisinperinnän bruttosumma:

Tallennuksen jälkeen Takaisinperinnän bruttosummarivi siirtyy Työnantaja: Sivukulut -välilehdelle:

Tieto siirtyy Palkkatietoilmoituksen Tulolaji kohtaan:

Lisäksi tulee täyttää Takaisinperinnän lisätiedot manuaalisesti:

Huom. Takaisinperittyyn määrään kohdistuva ennakonpidätys -kohta jätetään bruttoperinnässä tyhjäksi.
Lisätietoa: http://vero.fi/tulorekisteri ; maksajan vastuulla on tarkastaa verottajan ajantasainen, voimassa oleva ohjeistus.