Raportti näyttää tuotteille kirjatut varastotapahtumat varastoittain ja hyllypaikoittain. Sen avulla voidaan selvittää, mitä varastossa on tapahtunut, milloin muutos on tallennettu järjestelmään ja mistä sovelluksesta tapahtuma on syntynyt.
Raportti toimii erityisesti tukiraporttina esimerkiksi varastosaldojen ja arvoraporttien tietojen tarkistamisessa sekä varastotapahtumien selvittämisessä.
Huomioi, että raportilla näkyvä päivämäärä ja kellonaika kertovat ajankohdan, jolloin varastomuutos on tallennettu järjestelmään. Ne eivät välttämättä vastaa esimerkiksi tuotteen todellista vastaanotto- tai toimitusajankohtaa, sillä nämä voidaan kirjata menneeseen tai tulevaan ajankohtaan.
Varaston arvojen ja saldojen seurantaan suositellaan käyttämään siihen tarkoitettuja varastoraportteja.
Raportin hakemat tiedot
-
Sovellus, josta varastotapahtuma syntyi, esim. Ostotilaus
-
Laskun, myyntitilauksen, ostotilauksen tai muun kohdesovelluksen dokumentin numero
-
Tuotteen tietokanta-ID, jonka avulla voidaan tunnistaa tuote esimerkiksi tilanteissa, joissa tuotenumero on myöhemmin muuttunut
-
Tuotenumero
-
Tuotenimike
-
Hyllypaikan tunnus
-
Tuotteen hyllypaikan saldo ennen varastotapahtumaa (Vanha määrä)
-
Varastotapahtumassa tehty saldomuutos kpl
-
Tuotteen hyllypaikan saldo tapahtuman jälkeen (Uusi määrä)
-
Varastotapahtuman kuvaus
-
Käyttäjä, joka suoritti varastotapahtuman
-
Päivämäärä ja kellonaika, jolloin varastomuutos tallennettiin järjestelmään
Hakuehdot
Raportilla voidaan rajata hakua Tuotenimike-, Varasto-, Hylly-, Tuoteryhmä-, Alku-, Loppupäivä-, Kuukausi- ja Vuosi-valinnoilla sekä Selitteellä.
Valittu aikajakso rajaa raportille varastotapahtumat tallennusajankohdan perusteella.
-
Tarkennettu haku -valinnan ollessa käytössä Etsi tuote -kentän arvon tulee vastata tuotenumeroa täsmälleen.
-
Näytä vain kulutushäiriöt -valinnalla raportille rajataan vain kulutushäiriöiksi tunnistetut tapahtumat.
-
Näytä myös varastottomat tapahtumat -valinnalla raportille otetaan mukaan myös tapahtumat, jotka eivät ole muuttaneet varastosaldoa.